tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulukalenteri


Viime vuonna en tainnut availla tytön kanssa kalenteria ollenkaan, koska hän oli vielä niin pieni. Tänä vuonna kuitenkin halusin keksiä hänelle jotain hauskaa. Äitini löysikin kellarinsa uumenista puisen joulukalenteritalon, jonka sain viedä kotiimme pikkuneidin iloksi.

Joulukalenteritalon viereen ostin pienen kuusen ja hauskan tonttu-ukon. Joka päivä kalenterista tulee yksi koriste kuusen oksalle. Ja välttyäksemme siltä harmitukselta, että koriste pitää jättää kuuseen, eikä sitä voi ottaa mukaan leikkeihin, kalenterin luukusta tulee myös jouluinen tarra. Tarroja varten päällystin kontaktimuovilla kultaisen kartonkipalan johon tarrat saa liimata. Tätä tarrakorttia hän saa sitten kanniskella mukanaan. Ja tämä muuten toimi! Tyttö näyttää itse mihin oksalle koriste kuuseen ripustetaan, eikä sen perään ole tarvinnut vielä yhtenäkään aamuna itkeskellä.


Tyttö on aina täpinöissään kun kysyn, että mennäänkö katsomaan mitä tonttu on yön aikana kalenteriin tuonut. Jännityksellä sanotaan tonttu-ukolle moi ja kurkataan mitä luukusta löytyy. Tarran liimaaminen korttiin on niin huippu jännää, että välillä meinaa unohtua katsoa mikä kuva tarrassa onkaan.

Yllättävän vaikeaa on muuten ollut löytää pieniä koristeita kuuseen ja kivoja jouluisia tarroja! Tiimari, kuinka kaipankaan välillä sinua.


maanantai 8. joulukuuta 2014

Muuttoa, muuttoa, muuttoa



Tuntuu siltä kuin koko loppukesä ja syksy olisi ollut yhtä pitkää muuttoa. Ensin etsittiin ahkerasti vaihtokumppania. Vietiin toimistolle vaihtohakemus, selattiin vaihtoilmoituksia netistä ja kiikutettiin ilmoituksia rappukäytäviin. Jossain vaiheessa tuntui jo hieman epätoivoiselta ja ajattelimme, että aluetta pitää kohta laajentaa. Sitten se tärppäsi. Ja lähempää kuin olisi osannut kuvitella! Nimittäin samasta rapusta, vain yhden kerroksen ylempää. Siinä sitten käytiin katsomassa asuntoja puolin ja toisin, hieman mietiskeltiin ja tehtiin päätös vaihdosta. Seuraavaksi saikin odotella isännöitsijälausuntoja. Niiden kanssa sai hieman säätää ja alunperin suunnittelemamme muuttopäiväkin siirtyi melkein kuukaudella eteenpäin. Vihdoin kuitenkin lokakuun lopulla pääsimme kirjoittamaan vuokrasopimukset. Kyllä silloin helpotti vaikka siitä alkoikin ahkera pakkaaminen. Siivoaminen, pakkaaminen, raskaus ja taapero oli melko raskas yhtälö. Välillä tuntui, että sitä mukaa kun sai laatikoita täytettyä, niin neiti niitä tyhjensi. Kaapeista löytyi kaikkea jännää, mitä olisi pitänyt saada mukaan leikkeihin.Suurin aarre taisi kuitenkin tytölle olla iso läjä vanhoja kortteja. Nipussa oli minun saamiani kortteja jopa 12 vuoden takaa. Olin ensin heittämässä niitä pois, mutta tyttö jaksoi tutkia niiden kuvia niin kovasti, että annoinkin ne hänelle leikkeihin. Siinä kerkesi aina tovin rauhassa pakkailla, kun pikkuneiti tutki, järjesteli ja ihasteli vanhoja kortteja. Ajatus oli, että kortit eivät kulje mukana enää uuteen kotiin, mutta toisinpa kävi. Tuolla ne ovat edelleen leikeissä mukana ja viimeksi eilen illalla hän vietti niiden parissa pitkän tovin. Eli leikeissä pysyvät niin kauan kuin kestävät.


Lisää haastetta muuttopuuhiin toi myös se, että rakkaalle tyttärellemme alkoi kehittyä (ah, niin ihana) uhma tässä syksyn mittaan. Ja kesken uhman jouduimme luopumaan niin kovin rakkaasta unitutista. Pienet hampaat alkoivat pureskella tutteja siihen tahtiin rikki, että olisin saanut olla ostamassa joka toinen päivä uudet imuteltavat. Mutta ehkäpä näistä tuttihommista lisää erillisessä postauksessa.
Raskaus toi myös mukavasti lisähaastetta, vaikka yllättävän hyvin kuitenkin sitten kasvavan mahan kanssa jaksoin. Hieman ennen muuttoa alkoi kohtu ilmeisesti painamaan johonkin hermoon, ja aina välillä tuntui siltä kuin joku olisi tökännyt puukon oikeaan lonkkaan/nivuseen. Hetkittäin tuntui, että jalat lähtee pois alta kun teki niin kipeää. Neuvolassa totesi terveydenhoitaja, että eipä ne nivuskivut siitä helpotu ennen lapsen syntymää, mutta kas kas, nyt tuo vaiva on poistunut kokonaan!Poistui parahiksi ennen muuttoa. Oli siis minustakin jotain apua varsinaisena muuttopäivänä.

Itse muutto sujui sukkelasti ja täällä sitä nyt ollaan, uudessa kodissa! Tavarat ovat hyvin alkaneet löytämään paikkansa, vaikka onhan tässä vielä laittelemista. Mutta kyllä se vain on mukavampaa laittaa uutta kotia, kuin pakata muuttolaatikoita.