torstai 3. heinäkuuta 2014

Leikkipuisto Linnunrata

Kuva:lp Linnunrata
Teimme tällä viikolla retken leikkipuistoon, joka sijaitsee hieman kauempana kodistamme. Puisto on nimeltään Linnunrata ja sijaitsee koillis-Helsingissä Suutarilassa. Me menimme autolla ja ihan läheltä leikkipuistoa löytyykin parkkipaikka  jossa ei ole mitään aikarajoitusta. Katselin myös, että jokunen bussilinja meni lähelle puistoa, joten julkisillakin sinne pääsee.

Linnunradan leikkipuisto on ihana retkikohde, jonne kannattaa lähteä kauempaakin. Leikkipuisto sijaitsee vanhan maatilan mailla ja sen sisätilat ovatkin tilan päärakennuksessa. Puistosta löytyy keinuja, hiekkalaatikoita, liukumäkiä, kiipeilytelineitä ym. perinteisiä leikkipuistovempeleitä . Linnunradassa on myös allas jossa on kesäisin, säiden salliessa, vettä pikku uimareille.

Se mikä Linnunradasta tekee hieman erikoisemman leikkipuiston, on se, että puistossa on kesäisin kotieläimiä! Tänä kesänä siellä majailee lampaita, kanoja ja kani. Eläimiä saa ruokkia tuoreella ruoholla ja voikukanlehdillä, ja ainakin lampaita sai silittää aidanraosta.
Vaikka pikkuneitimme kovin eläinrakas onkin, hän kuitenkin mielummin katseli eläimiä turvallisen matkan päästä, kuin olisi rynnännyt suinpäin silittelemään.

Eläinten hoidosta vastaavat arkisin puiston ohjaajat ja koululaiset pääsevät osallistumaan välillä hoitoon. Viikonloppuisin niitä hoitaa alueen perheet ja muut vapaaehtoiset.

Puisto on muuten koko kesän auki ja siellä on lapsille ilmainen puistoruokailu joka arkipäivä klo 12.
Tämä oli niin kiva paikka, että sinne on mentävä vielä tänä kesänä uudestaan!

Kamera unohtui tältä retkeltä kotiin ja kännykällä tuli otettua vain pari rapaista kuvaa, joten molemmat kuvat lainasin leikkipuiston omilta sivuilta.

Kuva: lp Linnunrata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti