tiistai 29. lokakuuta 2013

Äidin syysväsymys ja vauvan uudet kurikset

Prinsessa koristevalot tuovat tunnelmaa pimeisiin aamuihin
Tänne on iskenyt ihan valtava syysväsymys! Se saa silmäluomet tuntumaan raskailta, ja päivisinkin saattaa väsyttää niin, että tuntee voivansa nukahtaa ihan vaan vaikka kahvikuppi kädessä istualteen. Haukotuksia satelee siihen tahtiin, että vedet valuu silmistä ja suupielet tuntuu ratkeavan. Ajatus ei kulje, eikä mitään aivotyöskentelyä vaativaa edes huvita tehdä ellei ole aivan pakko.
Syysväsyyn ei todellakaan auttanut kellojen siirtäminen talviaikaan. Jotkut saattoivat iloisesti ajatella, että saavatpahan siinä lisätunnin jonka voi käyttää vaikka nukkumiseen. Pikkuneiti ei kuitenkaan paljoa kellojen siirtelystä piittaa, vaan luottaa tiukasti omaan sisäiseen kelloonsa. Siinä missä ennen herättiin 6-7, niin nyt herätään 5-6. Ja jostain kumman syystä on herätys näinä aamuina ollut siinä hyvin lähellä tuota viittä. Nukkumaan menemisen olemme saaneet venytettyä melkolailla normaaliin aikaan, mutta silti aamulla tyttö herää nyt hurjan aikaisin. 
Toinen joka ei paljoa kellojen siirtelystä välittänyt on arvon kissaherra Rölli. Aamuyön seurankaipuu siirtyi tunnilla aikaisempaan.
Oma mielipiteeni (varsinkin tänä syksynä) on, että aivan turhaa, jopa suorastaan haitallista, tämä kellojen siirtely. Paljon helpompaa olisi pysyä vain yhdessä ajassa. 


Ulkona väsymys ei useinkaan paina yhtä paljon kuin sisällä, joten päivisin olenkin yrittänyt mahdollisuuksien mukaan lähteä tytön kanssa ulos. Jotta ulkoilusta saisi mahdollisimman paljon irti, kävin eilen ostamassa neidille ensimmäiset kurahousut. Kurikset löytyivät Sokokselta, ja pienin koko mikä silmiin osui oli 92 cm. Ajattelinkin ensin, että ne ovat aivan liian isot, mutta eivätpä olekkaan. Olkahihnat saa säädettyä sopiviksi, ja sen verran kuitenkin on vaatetta kuriksien alla, että ei oikeastaan pienempiä olisi kannattanut ostaakkaan. Ja kun lämpötila huitelee nollan tuntumassa, ja maassa on loskaa, niin alle mahtuu hyvin talvihaalari. Kulutus on kuitenkin vielä sen verran kesyä, että nämä säilyvät ihan loistokunnossa myös kevääseen ja ensi kesään. Hintakaan ei ollut paha, vain himpun verran alle 13 euroa. Nyt voi mennä puistoon keinumaan ja tutkimaan maasta löytyviä aarteita, vaikka maa olisi vielä märkä edellisistä sateista. 

torstai 24. lokakuuta 2013

Lenkkihaaste

Heitin viime viikonloppuna miehelleni lenkkihaasteen, johon hän lähti mielellään mukaan. Haasteen tarkoituksena on lisätä liikuntaa molempien elämään ja kunnon kasvaessa löytää liikunnan ilo ja nautinto.Olemme siis jakaneet illat marraskuun loppuun asti niin, että joka toinen ilta on varattu lenkkeilyyn minulle ja joka toinen ilta miehelle. Haaste alkoi tämän viikon maanantaina ja sain itse kunnian aloittaa. Kännyköistä molemmilta löytyy Sports Tracker jonka mukaan merkkaamme ylös lenkin pituuden, keskinopeuden ja ajan. Haasteen loputtua vertaamme tuloksia ja päättelemme kumpi on lenkkeillyt ahkerammin. Muita liikuntoja esim. minun vaunulenkkejä, ei lasketa mukaan. Lenkille ei toki tarvitse lähteä jokaisena omana iltana, mutta sille illalle merkinnäksi saa vain viivan. Vielä ei ole päätetty miten voittaja palkitaan, mutta eiköhän jotain mukavaa keksitä.

Kuva: Sports Tracker

Halusin pistää tämän haateen pystyyn sekä itseni, että mieheni takia. Hyvästä kunnosta ei ole koskaan haittaa, ja oma kuntoni pääsi pahasti rapistumaan raskauden aikana (tosin ei se koskaan ole mikään huippu ollutkaan). Mies tekee istumatyötä ja liikkuu töihin omalla autolla, joten ei siinä hirveästi pääse kunto kasvamaan päivät istuskellen. Hyvän yleiskunnon saavuttamisen lisäksi olisi minulle tervetullutta plussaa jos pääsisin samalla muutamasta ylimääräisestä kilosta eroon.
Lapsen saamisen myötä olen enemmän alkanut ajatella myös omaa hyvinvointiani. Tavallaan tuntuu väärältä lasta kohtaan jos en pidä itsestäni huolta. Hän kuitenkin tarvitsee minua, ja terveenä ja hyväkuntoisena, on minusta hänelle paljon enemmän iloa ja hyötyä.


Tähän mennessä olen käyttänyt molemmat omat lenkki-iltani. Lenkkini koostuvat ainakin näin alkuun reippaasta kävelystä ja hölkästä, mutta tavoitteena olisi, että marraskuun loppuun mennessä jaksaisin hölkätä ainakin tuon tämän hetkisen lenkin kokonaan. Reittini on nyt n.4km pitkä ja aikaa siihen on mennyt n.30 min. Toki jos siltä alkaa tuntua, niin pidennän lenkkiäni, mutta tästä on mielestäni hyvä aloittaa. Eikös sitä sanota, että 30 minuuttia reipasta liikuntaa (syke nousee ja hikoilee) useamman kerran viikossa auttaa nostamaan ja ylläpitämään kuntoa? 


Musiikki on minulle todella tärkeässä osassa lenkillä. Spotifysta löytyykin minulta treeni-lista, jossa on energistä ja mukaansa tempaavaa hölkkämusaa! En itseasiassa voisi kuvitellakkaan nauttivani lenkistä samoissa määrin ilman musiikkia. 

Tänään on minun lepoiltani, mutta huomenna taas sujahtaa lenkkarit jalkaan!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kuvakollaasi: Musta

Alkaa olla vuoden pimein ja synkin aika käsillä, joten toiseksi väriksi kuvakollaaseihin valikoitui musta.


Musta on yksi omista lempiväreistäni (vai voiko puhua väristä? Joidenkin lähteiden mukaan musta ei olisi väri. No, minä puhun siitä nyt värinä). Vaatteissa suosin eniten mustaa. Ehkä osittain siksi, että se hieman piilottaa (tai luulen, että piilottaa) vartalon epämiellyttäviä kohtia. Mutta pidän myös mustasta muutenkin. Siihen on helppo lisätä jotain toista väriä, ja saada aikaan upeita yhdistelmiä! 

Internet osasi kertoa mustasta mm. seuraavaa:

Musta on sävy, jonka ihminen aistii, kun kohteesta ei heijastu eikä säteile juuri lainkaan valoa.

Musta on kuoleman, pimeyden ja surun väri.

Monissa uskonnoissa musta on pelottavien jumalien väri.

Egyptiläisille musta oli elämän ja syntymän väri. Edelleen monien kuivien alueiden kulttuureissa musta liitetään elämään. Esimerkiksi Kenian ja Tansanian alueella elävät masait liittävät mustan värin sadepilviin, ja sade tuo kuivaan maahan elämää. 

Panamassa jotkut intiaaninaiset pitävät suurta nenää kauniina. He maalaavat nenäänsä mustan viivan, jotta ne vaikuttaisivat pidemmiltä.

Politiikassa mustaa on käytetty fasismin sekä anarkismin tunnusvärinä. 

Lähteet: Wikipedia ja Coloria

Aikaisempi kuvakollaasi:

maanantai 21. lokakuuta 2013

Valokarnevaali


Pyörähdimme lauantaina illan pimetessä Linnanmäen Valokarnevaalissa. Reissu meinasi tyssätä heti alkuunsa parkkipaikan puutteeseen, mutta onneksi löysimme sopivan kolon autolle tien varresta Kalliosta, läheltä Linnanmäen sisäänkäyntiä. Olisimme päässeet myös ratikalla kätevästi, mutta koska meille oli arvoitus miten hyvin pikkuneiti jaksaa olla siihen aikaan liikenteessä (hän menee rytminsä mukaan iltaisin 19-20 nukkumaan), niin päätimme kaiken varalta pakata kärryt autoon ja hurauttaa sillä paikalle. Väsymystä kiukuttelevan vauvan kanssa julkisten odottelu ja jännittäminen mahdummeko vaunuinemme tähän ratikkaan vai vasta seuraavaan (kärryjä oli liikenteessä PALJON), ei houkuttanut.




Tyttö jaksoi yllättävän hyvin, vaikka kyllä se väsymys siinä puoli kahdeksan aikaan iski. Oli kuitenkin mukavaa tarjota tämä elämys pienelle. Upeasti valaistu Lintsi sirkustaiteilijoineen, riemunkiljahduksineen ja pyörivine härveleineen sai pikkuneidinkin ihastelemaan silmät säihkyen. Ja kyllä siitä nautti myös äiti ja isi. Ihastelimme näkemäämme koleassa ja pimeässä, mutta niin tunnelmallisessa syysillassa. Kuuntelimme karusellin musiikkia ja katselimme Kotkot-laitteen Polle-heppaa. Seurasimme ihmetellen kuinka ihmiset kieppuivat kylmässä ilmassa hurjissa (äidin mielestä) laitteissa. Meille aikuisille ostimme grillistä ruokaa ja herkkumyymälästä karkkia. Meillä oli tunnelmallinen ja mukava ilta.


Tässä vielä muutama Linnanmäki-trivia:

- Lintsi on avattu Toukokuussa 1950
- Vanhin laite on Karuselli, joka valmistui 1896
- Suosituin laite on Vuoristorata
- Linnanmäellä on pohjoismaiden ainoa Sea Life-keskus
- Huvipuistossa vierailee vuosittain yli miljoona kävijää
- Linnanmäki on lyhennys Vesilinnanmäestä, joka on saanut nimensä mäellä olevista vesisäiliöistä

Lähde: Wikipedia


perjantai 18. lokakuuta 2013

Ihanat ja kamalat tunteet



Äidiksi tulon jälkeen olen saanut kokea rutkasti vahvoja tunteita. Paljon on ollut iloa, riemua, ihmetystä ja rakkautta. Pienen ihmisen touhuja ja kehitystä seuratessa ovat onnelliset tunteet saaneet hyvällä tavalla palan kurkkuun ja kyyneleen kimaltamaan silmäkulmaan.

Ihanien ja onnellisten tunteiden lisäksi olen myös kokenut hieman pelottavia ja jopa ahdistavia tunteita. Huomaan usein jääväni miettimään mitä kaikkea voikaan tapahtua. Ja kun sitä oikein ajattelee, niin tulee hieman voimaton olo, koska mitä tahansahan voi tapahtua. Ihmisen elämä voi olla hyvin pienestä kiinni. Toisaalta ihmiset ovat hyvin vahvoja ja selviytyvät monesta. Jos ajattelen vaikka oman lapseni sukupuuta taaksepäin, niin kuinka monta ihmistä siihen mahtuukaan vaikka viimeiseen tuhanteen vuoteen. Jos yksikin niistä ihmisistä olisi kuollut ennen lisääntymistään, ei tyttäreni olisi edes olemassa. Joten kyllä, ihminen on vahva ja selviää monesta.


Joskus tuntuu, että olisi vain parempi sulkeutua neljän seinän sisälle, ja yrittää elää pumpulissa, jottei mitään pahaa voisi tapahtua. Onneksi kuitenkin ymmärrän, että sillä ei kovin kummoisia eväitä elämään annettaisi. Jos liikaa alkaa pelkäämään ja antaa pelon hallita elämää, ei oikein voi saada mitään. Yritän itse ajatella aina, että rohkeasti vain eteenpäin, maalaisjärki mukana. Ja sekin pitää hyväksyä, että ei elämästä selviä ilman kolhuja. Kantapään kautta oppiminen ei ehkä ole se mukavin tapa, mutta sillä (yleensä) oppii. Lapsen täytyy antaa myös epäonnistua. Oma tehtäväni on olla siinä tukena ja lohduttaa. Vaikka vanhempana se riipaisee itseä yllättävän syvältä. Jo nyt pienen vauvan kanssa pitäisi uskaltaa antaa hänen yrittää itse. Nyt hänen harjoitellessa istumaan nousemista ja siitä taas kontilleen menoa, niin kyllä siinä tekisi mieli koko ajan auttaa ja pitää kiinni, mutta parhaiten hän oppii kun antaa tehdä ihan itse. Pitää vain varmistaa, että jos hän ei ihan onnistukkaan, niin hän muksahtaa turvallisesti. Ja jos sattuu, niin minä olen siinä puhaltamassa ja kertomassa, että ei se haittaa mitään. Nämä ovat vielä pientä, mutta kauhulla odotan kun hän nousee seisomaan, lähtee kävelemään, kiipeilee...Mutta uskon, että kun hänen antaa tehdä ja yrittää, niin hänestä tulee taitava, eikä äidin tarvitse seurata menoa (niin pahasti) sydän syrjällään.


Eivät pelot ja huolet omista lapsista varmaan koskaan häviä ja ne tulevat muuttamaan muotoaan lapsen kasvaessa, mutta ehkäpä niitä oppii sietämään paremmin.

torstai 17. lokakuuta 2013

Autollinen ruokaa


Joskus kun tarvitsee jotain ja lähtee varta vasten sitä ostamaan, niin ei sitä meinaa millään löytyä. Sitä ravaa kaupasta kauppaa ja lopulta päätyy kotiin joko tyhjin käsin tai jonkun aivan muun tavaran kanssa. Ja toisinaan kun vähiten odottaa, niin eteen tupsahtaa loistavia löytöjä! Minulle kävi näin kun löysin jokin aika sitten Stockmannilta alehyllystä pieniä auton muotoisia säilytyspurkkeja elintarvikkeille. Katsoin ensin, että siinä oli pussillinen hiekkaleluja (hieman ihmetytti mitä ne tekevät keittiötarvikkeiden seassa), mutta hetken tarkastelu paljastikin ne säilytyspurkeiksi. Alehyllyyn ne ovat mahdollisesti päätyneet pienen kokonsa takia. Ja ehkä myös lapsekkaan muotonsa ja värien vuoksi. Mutta meille ne ovat nyt oikein passelit. Pieni koko, hauska muoto, kirkkaat värit sekä isona plussana, ne vievät yllättävän vähän tilaa pakastimessa hyvän pinottavuutensa ansiosta.


Autoissa on nyt pakasteltu pari erää kotiruokaa tytölle, ja annokset ovat juuri sopivan kokoisia, tai ehkä aavistuksen reiluja. Eilen meni pakkaseen kolmas erä autoja sisältäen perunaa, kanaa, porkkanaa, omenaa ja sipulia soseena. 


Nämä purkit ovat myös siitä kivoja, että kun niitä ei tarvita enää keittiössä, niin ne sopivat oikein hyvin leikkeihin! Nehän voisi ottaa vaikka sinne hiekkalaatikolle tai ehkäpä kylpyleluiksi.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tämän hetken päivärytmi


Päivärytmi tuntuu tytöllä vaihtelevan vielä melko usein. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että meidän päivät sujuisivat aika mukavassa rytmissä.


Klo 6-7 herää pikkuneiti uuteen päivään. Yövaippa pois ja reilusti maitoa nassuun. Tämän jälkeen leikimme, luemme kirjoja (äiti hörppii kahvia) ja muuten vain halimme ja olemme. 

Klo 7.30-8 tyttö syö aamupuuron hedelmäsoseen tai kiisselin kera, jonka jälkeen hän ottaa  30-45min tirsat.

Pesut, rasvaukset ja päivävaatteet päälle. Leikkiä, ulkoilua ja oleilua.

Klo 10-11 välille ajoittuu lounas. Lounas on yleensä lihaa, kanaa tai kalaa, perunan tai pastan, ja kasviksien kanssa.Nokkamukista maitoa päälle ja joskus ruispalan imeskelyä.

Päivän pisimmät päikkärit sijoittuvat tähän väliin. Nyt parina päivänä tyttö on nukkunut pitkästä aikaa parvekkeella nämä unet. Se onkin siinä mielessä aika hyvä ratkaisu, että itse voin vaikka siivota sisällä, tarvitsematta varoa kolistelua. Ja saahan siinä myös raitista ilmaa. 

Välipala, joka usemmiten on hedelmäsosetta tai kiisseliä, maitoa ja maissinaksuja.

Leikkiä ja yhdessä olemista. Peuhaamista ja ehkä vähän riehumista.

Klo 15-15.30 päivän viimeiset päikkärit, jotka kestävät yleensä 30-45min

Päivällinen aika samalla kaavalla kuin lounas.

Usein aika riehakasta leikkimistä, isin odottelua kotiin, pientä iltakiukkua.

Klo 18-19 iltapuuro hedelmäsoseella tai kiisselillä, (kylpypäivinä kylpy) iltapesut, rasvaukset, yökkäri päälle

Klo 19-20 yöunille maitopullon kera


Tälläinen on siis rytmi tavallisina päivinä, jolloin ei ole mitään mitään muuta ohjelmaa ja menoa. Toivottavasti tälläisenä myös edes hetken pysyisi. Tai jos jonkun pitää rytmissä muuttua, niin päikkärit voisi vaihtua kaksiin tai vaikka yksiin tosi pitkiin. Nyt mennään kuitenkin näillä ja tämä on oikein hyvä.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Vapaailta

Viime perjantaina pääsin viettämään jännityksellä odottamaani vapaailtaa, kun olimme miehen kanssa hänen työpaikkansa joka syksyissä bileissä. Viime viikon aikana kerkesin muuttaa mieltäni moneen kertaan. Välillä olin intoa täynnä, että pääsisin pitkästä aikaa ulos, ja toisena hetkenä olin jo päättänyt, että jäänkin kotiin ja pidän vaikka taas leffaillan.


Eniten huoletti pikkuneiti, joka oli koko viikon normaalia kiukkuisempi ja itkuisempi. Vaikka oma äitini, vauvan mummi, on tytölle todella tuttu, niin mietitytti kelpaako hän nukuttajaksi. Jos väsyneenä tulee ikävä ja suru puseroon, niin riittääkö mummin lohdutus, kun ei äiti ja isi ole paikalla. Toinen jännityksen aihe oli itselleni hieman yllätys. Tunnen olevani jotenkin niin "kotiutunut", että epäilin sovinko porukkaan. Tuntui, että saako tälläinen kulahtaneissa leggareissa kotona hiippaileva kotiäiti itsestään tarpeeksi siistiä toimistoporukan pippaloihin. Ja miten sitä enää osaa jutellakkaan mitään fiksua. Pyöriikö päässä vain vauvamaailman asioita....Pitäisikö jo alkaa siirtymään karkeampaan ruokaan? Pitäisiköhän kohta siirtyä isompiin vaippoihin? Onpas pitkä väli kun vauva viimeksi kakkasi, onkohan vatsa kovalla? Voi kun se oli ihana kun teki sitä ja tätä ja tota...
Huolet olivat kuitenkin ihan turhia! Pikkuneidillä oli mennyt mummin kanssa oikein hyvin. Olimme etukäteen käyneet läpi meidän tavat tehdä iltapuuhat. Ensin iltapuuro, sitten pesut, rasvaukset ja yöpuku päälle ja sängyssä vielä unimaito pullosta.Ihan varmasti se, että rutiinit pysyivät samoina helpottivat tyttöä. Tutut tavat tuovat turvaa niin isoille kuin pienillekkin lapsille. Ja tietysti tuttu hoitaja.

Itsekkin pystyin illan kuluessa rentoutumaan, enkä tuntenut olevani hömsyinen kotiäiti. Teki hyvää saada meikata, pukea mekko päälle, suihkauttaa hajuvettä ja viettää koko ilta aikuisessa seurassa. Vaikka olikin hauskaa ja piristävää ,niin silti illan paras tunne oli kotona, kun sai kurkistaa pinnasänkyyn ja sujauttaa suukon suloisesti tuhisevalle vauvalle. 

torstai 10. lokakuuta 2013

Kuvakollaasi: Keltainen

Pidän kauniista kuvista ja kauniista väreistä, joten päätin tehdä tänne blogiini kuvakollaasisarjan, jossa teemana on aina jokin väri. Sain tänään ensimmäisen tehtyä, ja koska ulkona on niin upeasti kellastuneita puita, niin ensimmäiseksi väriksi valikoitui keltainen.



Puhdas ja kirkas keltainen on minusta raikas, energinen ja kaunis väri. En kuitenkaan koskaan ole oikein osannut käyttää sitä esim. pukeutumisessa. Luonnossa keltainen loistaa kauneuttaan, kesällä kukissa ja syksyllä kellastuneissa lehdissä.

Tälläistä tietoa keltaisesta väristä löytyi internetistä:

Keltainen vahvistaa hermoratoja. Se parantaa keskittymiskykyä ja selvittää ajatukset. 

Keltaisella voidaan lisätä energiaa ja stressinsietokykyä. 

Keltaiseksi, oranssiksi tai punaiseksi maalatut luokkahuoneet stimuloivat oppilaita.

Vauvat itkevät useammin kirkkaankeltaisissa huoneissa kuin muissa, ja puolisot riitelevät enemmän keltaiseksi maalatuissa huoneissa. Sen sijaan vaalea keltainen on rauhoittava väri.

Keltaisen inho viestii itsetunnon puutteesta ja itsensä aliarvioimisesta. 

Keltainen hieroo älynystyröitä, vahvistaa järkeä ja hermostoa.

Keltaisen kaipuu saattaa kertoa mm. työuupumuksesta.


Monet myrkylliset eläimet varoittavat myrkyllisyydestään keltaisella värillä.

lähteet: Wikipedia ja Coloria

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tula-kantoreppu


Sain kantoreppupohdintani päätökseen ja tilasin Tulan. Tilauksen tein syyskuun alussa, mutta hetken jouduin reppua odottelemaan. Tula-kantoreppu nimittäin voitti juuri oman luokkansa eräässä kilpailussa maailmalla. Tehtaalla on ollut kädet täynnä työtä, ja sieltä mistä itse tilasin, oli varastot olleet tyhjinä jo joitain viikkoja. Nyt kuitenkin onneksi olen saanut oman reppuni ja päässyt sitä testailemaankin.

Suurin syy miksi päädyin juuri Tulaan, oli lukemani säätöjen helppous. Ja tosiaan, säädöt on helppo saada kohdilleen. Reppu on myös helppo pukea päälle, ja mikä parasta, tuntuu päällä hyvältä. Ei purista, kiristä eikä vedä mistään. Selkä ei ole kipeytynyt kantamisesta yhtään, eikä hartia menneet jumiin. Leveä lantiovyö on todella tukeva, ja paino tuntuukin asettuvan siihen hyvin. Reppu myös tuntuu turvalliselta, eikä ole mitään pelkoa, että pikkuinen tippuisi kyydistä.


Tulan kantorepusta on saatavilla myös taaperokoko, mutta meillä on standard kokoinen reppu. Reppuun voi kuitenkin ostaa lisävarusteena taaperojatkopalat, joilloin repun käyttöikä pitenee, kätevää!

Tässä vielä repun ominaisuudet Ipanaisen sivuilta kopioituna.

- Sopii käytettäväksi 7-20 kg painoisille lapsille
- Lasta voi kantaa edessä ja takana, aina kasvot kantajaan päin
- Helppo käyttää. Nopea pukea ja riisua
- Materiaalina laadukas, Öko-tex sertifioitu, 100 % puuvilla
- Soljilla ja hihnoilla turvallisuus sertifikaatit
- Valmistettu ja suunniteltu EU:ssa
- Lantiovyössä pieni tasku, johon sopii esim. avaimet,puhelin, pankkikortti
- Kantorepussa on korkea paneeli ja irrotettava huppu, joka tukee lapsen päätä nukkuessa, suojaa säältä sekä antaa näkösuojaa
- Pehmusteet olkahihnoissa sekä panelissa lapsen jalkojen kohdalla
- Kantoreppu voidaan pestä pesukoneessa
- Repun mukana tulee irrotettava huppu, jonka kokoa voi säädellä kuminauhoilla
- Ohjevihkonen

Kannatti hieman pohtia minkä repun hommaa, sillä tämä vaikuttaa tällä käyttökokemuksella todella loistavalta. Harmi, ettei tullut ostettua jo aiemmin! Kesällä olisi varmasti ollut mukava käyttää kantoreppua vauvan kanssa.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kiukkuilu, vierastaminen, eroahdistus...



Eilen oli pikkuneidillä varsinainen kiukkupäivä. Pieniä hetkiä oli jolloin hymyäkin löytyi, mutta suurimmaksi osaksi päivä meni kiukkuillessa. Oli jo itsellä ihan tuskainen olo kun ei tiennyt mikä toisella on hätänä. On se kumma miten syvältä oman lapsen itku voikin riipaista! Tai ei meillä varsinaisesti koko päivää itketty, mutta muuten huudettiin ja osoitettiin tyytymättömyyttä. Ruokaa meni jonkin verran, mutta tavallista huonommin. Maito onneksi maistui ihan hyvin. Päiväunia otettiin useammat, joten väsymystä ainakin oli. Tekeekö sitten hampaita vai muutenko vain oli huono päivä? Kun voisikin jutella hänen kanssaan siitä mikä harmittaa. Nyt voi vain arvailla huonon tuulen syytä. Syli tuntui olevan paras paikka ja siinä rauhottuikin. Yleensähän tyttö viihtyy todella hyvin, eikä paljon itkeskele tai ole muutenkaan tyytymätön. Ehkä siksikin tuo eilinen kiukkuaminen tuntui minusta niin pahalta.
Tänään neiti on jo paljon aurinkoisemmalla tuulella, lukuun ottamatta sitä, että vierasti aika paljon kummitätiään jota kuitenkin aina silloin tällöin tapaa. Viimeksi tyttö on vierastanut nelikuisena, mutta se meni pian ohi.


Tiedän kyllä, että 6-9 kk:n iässä voi alkaa tulla vierastamista, eroahdistusta ja muutenkin enemmän kiukkuisuutta, joka on osa itsenäistymisprosessia. Jos meidän tytön kiukku johtuu jostain ikäkauteen liittyvästä vaiheesta, niin toivottavasti vaihe ei tästä pahene. Ja jos pahenee, niin millähän tuota sitten helpottaisi? Paljon syliä ja rauhallisia hetkiä varmaan. Ja äidille pitkää pinnaa. Toisilla tämä ahdistus ilmeisesti menee niin pahaksi, että tututkin ihmiset saavat suupielet kääntymään alaspäin, eikä lapsi voi päästää äitiä (tai muuta läheistä hoitajaa) hetkeksikään silmistään. Jo käväisy toisessa huoneessa on liian kova pala. Sen täytyy jo olla todella rankkaa molemmille osapuolille! 
Niin kurjia kun eroahdistus ja vierastaminen ovatkin, niin pitäisi muistaa, että ne ovat kuitenkin positiivisia merkkejä kehityksessä ja kiintymyssuhteessa vanhempiin.


Olisi kiva kuulla millaisia kokemuksia muilla on vierastamisesta, eroahdistuksesta tai muuten vain kiukkupäivistä?

Kuvat: Kiroileva siili

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Hyviä hankintoja

Vauvaa ajatellen on tullut tehtyä paljon hyviä hankintoja, mutta muutaman epävarman ostoksen suhteen on onnistuttu lopulta tekemään nappivalinta.

Jo raskausaikana ostimme vauvalle sitterin. Tutkin pitkään vaihtoehtoja ja lopulta päädyimme BabyBjörn Balanceen. Eikä ole tarvinnut katua päätöstä! Sitteri mukautuu myötäilevästi lapsen kehon mukaan, ja näin tukee hyvin koko selkää ja päätä. Meidän neiti on ainakin viihtynyt tässä sitterissä hyvin. Toki pitkiä aikoja ei pienen vauvan kannata tässäkään istuskella, sillä lattialla makoilu auttaa vauvaa parhaiten vahvistamaan lihaksiaan ja kehittämään liikkumista. Mutta esim. pyykkejä laittaessa tai ruokaa tehdessä, on ollut kiva, että on mukava paikka mihin vauvan voi turvallisesti laittaa.

Kuva: Lastentarvike
Jokapäiväisessä käytössä oleva Ikean Spoling hoitopöytä on myös ollut yksi parhaimmista hankinnoista. Alunperin hoitotason oli tarkoitus olla makuuhuoneessa lipaston päällä niin, että hoitotarvikkeet olisivat löytyneet ylimmästä laatikosta. Lipasto olisi kuitenkin ollut minulle aavistuksen liian korkea, eikä siinä olisi ollut vesipistettä vieressä. Taisi olla samana päivänä kun kotiuduimme sairaalasta, kun mies kävi hakemassa Ikeasta tämän pöydän. Pöytä mahtuu juuri sopivasti kylppäriimme, ja siinä on mukavasti säilytystaskuja molemmin puolin. Niissä meillä on toisella puolella vaippoja ja toisella puolella rasvoja, harja, kynsisakset ym. hoitotarvikkeita. Pöydän alatasolle mahtuu juuri sopivasti vauvan kylpyamme. Ja kun pöytää ei enää tarvita, voi sen taittaa kasaan, ja näin se vie vähemmän tilaa säilytyksessä.

Kuva: Ikea
Kolmas hankinta johon olen ollut todella tyytyväinen, on vauvan kylpyamme. Samalla reissulla kun ostimme sitterin, katselimme Lastentarvikkeessa kylpyammeita. Hinnat olivat aika kovia, ja amme jäi vielä sillä reissulla ostamatta. Prismasta löytyikin hieman myöhemmin oikein kohtuuhintainen vauvan amme. Ammeen parhaita puolia on pohjasta löytyvä tulppa. Tulppa helpottaa todella paljon ammeen tyhjentämistä. Reikä vaan lattiakaivon kohdalle ja tulppa pois. Näin valuu vedet suoraan viemäriin.

Kuva: Prisma
Hyödylliset ovat myös olleet matkarattaat, jotka kulkevat aina auton takakontissa. Pari kuukautta kanniskelimme tyttöä auton turvakaukalossa (esim. kaupoilla tai jossain muualla minne olimme autolla menneet), mutta kyllä alkoi kaukalossa kantaminen käydä raskaaksi. Ensin suunnittelimme ostavamme adapterin, jolla kaukalon saisi kiinni kärryjen runkoon, mutta onneksi päädyimme kuitenkin matkarattaisiin. Ostimme Peg Perego Pliko Minit, jotka ovat sateenvarjorattaat. Halusin nimenomaan näin päin taittuvat matkikset, sillä ne vievät autossa vähemmän tilaa. Plussaa Pliko Mineissä on myös, että ne ovat aika kapeat ja ne pysyvät kokoon taitettuina pystyssä.

Kuva: Lastentarvike
Toki moneen muuhunkin ostokseen olen ollut todella tyytyväinen (Emmaljunga City Cross-kärryt, Maxi-Cosi-turvakaukalo), mutta nämä yllä mainitut olivat sellaisia mitä jouduttiin miettimään, että tarvitaanko vai ei. Muutama turhakin ostos on tullut tehtyä, mutta ei onneksi mitään isompaa.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Äidin oma leffailta


Tänään ollaan vietetty pikkuneidin kanssa koko päivä ihan kaksistaan. En ole edes koko päivänä puhunut puhelimessa kenenkään kanssa. Tämän päivän juttukaverin puheet ovat olleet luokkaa: tä-tä-tä ti-tä gä-gä-ti-tä-tä, sekä päristelyä ja kiljumista. Nyt tyttö on nukkumassa, ja tällä äidillä on ihan omaa rauhallista aikaa. Mies on ollut koko päivän konferenssissa, joka jatkuu nyt illalla rennommissa tunnelmissa jatkoilla. Taakse on meillä jääneet bailausvuodet, eikä tätä nykyä tule kummankaan meistä käytyä paljoa ulkona tuulettumassa (minun vielä vähemmän, eli ei oikeastaan koskaan). Tosin ensi viikonloppuna, jos vain raaskin, lähdemme yhdessä miehen työn bileisiin. Vauvan takia ajatus hieman jännittää, mutta ehkä selviän yhden illan erossa hänestä. Odotan siis ensi perjantaita innostuneena ja kauhulla.


Tänä iltana aijon kuitenkin nauttia täysin omasta rauhasta. Laitan Netflixistä jonkun hyvän leffan pyörimään ja otan sohvalla löhöasennon. Selasin jo päivällä leffavalikoimaa, ja löysin kaksi potentiaalista vaihtoehtoa. Nyt kun ilman vastalauseita voi valita muutakin kuin jonkun actionpläjäyksen, niin toinen vaihtoehdoista on John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin tähdittämä, aina niin ihana, Grease. Toinen vaihtoehto, P.S. I Love You, saa takuuvarmasti tälläisellä herkällä ihmisellä kyyneleet poskille. Jää nähtäväksi kumpi valikoituu illan leffaksi.



Iltapalaksi telkkaria tuijotellessa nautin fetajuustosalaattia ja lämpimiä voileipiä. Jälkkäriksi suklaata jossa on seassa paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinoitä, sekä yksi Somersby-siideri. 

Nyt leivät uuniin ja tekemään lopullinen päätös katsottavasta elokuvasta. Ihanaa perjantaita kaikille!

torstai 3. lokakuuta 2013

Ruokakauppareissut


Meillä ostetaan viikon ruoka- ja päivittäistavaraostokset kerralla Prismasta. Nykyisin mies hoitaa yleensä kauppareissun yksin maanantai-iltana, jolloin pahin ruuhka on ohi. Joskus saatamme käydä kaupassa jo sunnuntaina, joilloin menemme sinne yhdessä koko porukalla. Meillä on aina autossa matkakärryt, joissa tyttö istuu mielellään kauppareissun ajan. Ostoskärryjen vauvanistuimesta ei ole kokemusta, mutta jostain syystä ajatus ällöttää. Kuinkahan usein ne kankaat pestään?

Tulee meidän toki välillä käytyä läheisessäkin ruokakaupassa, kun tarvitsee jotain pientä täydennystä varastoihin. Vaipat ja kosteuspyyhkeet käyn myös yleensä ostamassa erikseen.


Joskus ennen tuli ruokakaupassa käytyä 4-5 kertaa viikossa, ja joka kerta mukaan tarttui jotain ylimääräistä. Useimmiten kauppareissut hoidin minä, nälkäisenä kotimatkalla töistä. Nälkäisenä ei pitäisi koskaan mennä kauppaan...Sitä tulee annettua liian helposti periksi mieliteoille, ja ostettua jotain nopeaa ja helppoa, mutta kallista ruokaa.  Heräteostoksiin kaupassa menee yllättävän paljon rahaa kuukaudessa



Kauppalistan kirjoittaminen on minun heiniäni. Leipien, maitojen, wc-papereiden ym. lisäksi suunnittelen viikolle neljä ruokaa. Listalta löytyy oikeastaan joka viikko joku keitto ja joku kiusaus, muut ruoat sitten enemmän vaihtelevat. Yleisimpiä taitaa olla lihamureke ja spagettia tomaatti-jauhelihakastikkeella. Vaikka maailma on ruokaohjeita pullollaan, niin joskus lyö kyllä ihan tyhjää kun yrittää miettiä mitä seuraavalla viikolla syödään. Onneksi tämä pähkäily tarvitsee suorittaa vain kerran viikossa.
Keittiön seinältä meiltä löytyy pieni liitutaulu, johon voi viikon mittaan kirjoitella mitä puuttuu. Tämä helpottaa huomattavasti kauppalistan kirjoittamista.


Ruoka- ja päivittäistavaraostokset meillä hoidetaan S-tililtä, jonne siirretään niitä varten aina palkasta tietty summa rahaa. Erillinen ruokatili on kätevä. Kun kauppareissuja tulee kuukaudessa vähemmän, on helpompi arvioida kuinka paljon niihin kuluu rahaa, ja näin talous pysyy paremmin balanssissa.
Tällä hetkellä tuntuu, että olemme kehittäneet oikein toimivan ja meille sopivan tavan hoitaa ruokaostokset.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Sosemaalausta


Ystäväni kävi jokin aika sitten oman vauvansa kanssa sosemaalauksessa. Tämä vaikutti kivalta! Olin ajatellut, että maalaaminen voisi olla pienestäkin vauvasta hauskaa, mutta koska jotenkin en lämpene ajatukselle, että sormivärejä joutuu suuhun (vaikka Tiimarin setä kyllä väitti, että ei haittaa vaikka söisi vähän enemmänkin, myrkyttömiä kun ovat), niin on maalaaminen toistaiseksi jäänyt. Idea käyttää soseita maalina jäi pyörimään päähäni, ja tänään päätin testata tätä kyseistä taiteen tekemistä pikkuneidin kanssa.

Välineet: paperia, sosetta ja maalarinteippiä
Toteutimme maalaamisen kylpyhuoneen lattialla. Koska sotkun takia ajatus oli, että tyttö saa maalailla aatamin asussa lattialla maaten, niin kiinnitin paperin maalarinteipillä ikeasta ostettuun kosteussuojaan. Olisi ollut kovin ikävää makoilla paljaalla laattalattialla. "Maaliksi" meille valikoitui luumusoseen jämät.


Iloisena neiti kylppärin lattialla makoili ja höpötteli omalla kielellään niitä näitä, mutta soseeseen hän ei halunnut koskea. Heti jos otin tyttöä kädestä ja yritin näyttää, että nyt voi sotkea mielin määrin, niin neiti vetäisi äkkiä käden pois! Tämä taidehetki jäi siis lyhyeksi. Kaikki lapsethan ei tykkää sormiväreistäkään. Tai sitten hän on niin kiltti, että ruoalla ei leikitä!