maanantai 31. joulukuuta 2012

Happy New Year


Säilyttäköön uusi vuosi
sen mitä rakastat,
Tuokoon tullessaan sen
mitä kaipaat
ja vieköön mennessään sen 
mitä taakkana kannat.

Onnellista uutta vuotta 2013!

lauantai 29. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Ylihuomenna vaihtuu taas uusi vuosi, vuosi 2013. Tulevaa vuotta odotan suurella innolla ja jännityksellä, tuohan se väistämättä mukanaan isoja asioita.
Mutta eipä ollut hullumpi vuosi tämäkään! Tapahtui ihania isoja asioita ja suuremmilta suruilta vältyttiin.

Ensimmäiset puoli vuotta meni aika tehokkaasti häiden suunnitteluun. Se oli ihanaa ja halusin ottaa siitä kaiken irti. Luin häälehtiä, kävimme kaasojen kanssa häämessuilla, tilasin esitteitä ja näytteitä kutsukorteista, kankaista, koristeista ym. Tuossa kaikessa häähumussa oli jotain omaa ihanaa taikaa. Sellaista taikaa joka jää ainutkertaiseksi ja josta säilytän pienen palan aina sydämessäni.

Kuvakollaasi internetistä haetuista kuvista. Tässä suunnittelin häiden väriteemaa.

Helmikuussa pääsimme muuttamaan uuteen asuntoon, jonka olimme saaneet juuri siltä alueelta jonne toivoimmekin muuttavamme. Muuton aikoihin olin itse vielä hieman toipilas sairastettuani ilmeisesti influenssan pari viikkoa aikaisemmin. Pakkaaminen jäi melkein miehen harteille kun itse makasin 39 asteen kuumeessa voimattomana sängyssä. Muuttopäivänä lunta tuprusi, pakkasta oli -15 astetta, eikä teitä ollut kunnolla aurattu. Tänne kuitenkin selvittiin ja täällä ollaan viihdytty!

Kesäkuun puolivälissä hääsunnitteluiden rinnalle tuli muutakin ajateltavaa. Oma pieni oli saanut alkunsa. Se tuntui ihan uskomattomalta onnenpotkulta, saisimme helmikuussa vauvan. Itse olin vauvakuumeillut enemmän ja vähemmän jo jokusen vuoden, mutta tuolloin testin näyttäessä plussaa, tuli tunne, että juuri nyt sen pitääkin tapahtua. Ja tämä tunne, sekä minulla, että miehellä, se jatkuu ja voimistuu koko ajan.
Vauvan odotus toi myös hieman lisäjännitystä häiden suunnitteluun. Miten voimakasta olisi tuolloin pahoinvointi tai mahtuisinko pukuuni? No,pahoinvointi oli onneksi siihen mennessä jo kokonaan poissa ja puvussani oli tarpeeksi säätövaraa.

Elokuussa koitti se suuri ja kauan odotettu hetki, omat häät.
Perjantaina 24.8 menimme vihille Helsingin maistraatissa. Vihkiminen oli sen verran jännittävä paikka ja vihkijä sen verran koominen, että morsiammella oli suuri työ pitää pokka koko toimituksen ajan. Hetkenhän se vain kesti ja niin olimme astuneet avioliittoon. Vihkimisen jälkeen kävimme syömässä ja kohottamassa maljan tuoreen avioliittomme kunniaksi.


Lauantaina 25.8 koitti hääjuhla ravintola Ostrobotnialla. Päivä oli jännittävä! Aamu alkoi puvun hakemisella, meikillä, kampauksella ja hääpotrettien ottamisella. Jännittävin hetki taisi olla juhlasaliin asteleminen prinsessa Ruususen häämarssin tahdissa. Se oli kuitenkin kaunis hetki (enkä edes kompastunut puvun helmaan!) Juhlat sujuivat muutenkin hyvin. Ruoka oli todella hyvää ja kaikki viihtyivät. Omat häät tulevat kyllä säilymään yhtenä kauneimpana muistona läpi elämän.


Häiden jälkeisenä maanantaina suuntasimme viikoksi Pariisiin häämatkalle. Olimme käyneet tässä ihanassa kaupungissa kerran aikaisemmin pidennetyllä viikonlopulla. Pariisi on ihana, helppo kaupunki jossa on paljon nähtävää. Ja tietysti siellä on sitä romanttista tunnelmaa. Koska olimme häämatkalla, kävimme mm. jättämässä oman rakkaudenlukkomme Pont des arts siltaan, sekä ihanalla iltaristeilyllä Seinellä.



Nämä taisivat olla vuoden 2012 suurimmat tapahtumat. Mukaan mahtui myös paljon kivoja pienempiä asioita. Kaiken kaikkiaan aika ihana vuosi takana!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Lastenvaatteita ja kirpputoreja


Olin raskauden alkuvaiheessa hieman huolissani siitä kuinka paljon vaatteita pieni vauva tarvitsisi ja tuleeko minun hommattua niitä tarpeeksi. Kyselin vinkkejä vaatteiden määriin eräältä ystävältäni jolla on itsellään kaksi lasta. Hän mietiskeli, että kymmenen kappaletta kutakin vaatetta kutakin kokoa voisi olla hyvä. Varmasti vähemmälläkin pärjäisi, mutta omalla kohdallani tuo ohje voisi toimia. En haluaisi olla koko ajan pyykinpesu puuhissa, ja jos vauva paljon puklailee, niin vaatteita voi mennä päivässä enemmän kuin ne yhdet. Sitten mietitytti kovasti vaatteiden koot. Olisi mukava, että vastasyntyneellä kaikki vaatteet eivät olisi aivan liian isoja, mutta tulisiko esim. 50cm vaatteille käyttöä? Jos tyypin syntymäpituus on vaikka 50cm, niin eipä noita juuri kerkeä käyttämään. Tähän voi tietysti ajatella, että kerkeäähän niitä vaatteita ostaa myös syntymän jälkeen. Olen kuitenkin sellainen, että tykkään suunnitella kaiken huolella ja valmistautua kaikkeen. Ja lisäksi vauva syntyy helmikuun pakkasilla, joten ei silloin viitsi niin hirveästi lähteä shoppailureissuille. Mukavampaa olisi kotona nautiskella uudesta tulokkaasta kun kaikki olisi valmiina.
Ennen kuin lapsen sukupuoli selvisi, ostin jo muutamia vaatteita. En vain kaupassa malttanut olla hypistelemättä vauvanvaatteita, ja liian helpostihan tuo hypistely johti sitten ostopäätökseen. Kun saimme tietää, että meille on tulossa pieni prinsessa, muuttui koko maailmani vaaleanpunaiseksi. Kuinka ihania pieniä tyttöjen vaatteita kaupat olivatkaan pullollaan. Monissa vaatteissa hinnatkin tuntuivat olevan kohdillaan...kunnes kassalle päästyä loppusumma olikin yllättävän suuri vaatteista joita pidetään kuitenkin melko vähän aikaa. Onneksi löysin tieni kirppiksille! Olen tehnyt ihan valtavasti löytöjä ja säästänyt valehtelematta satasia.



Lemppari kirppikseni on Kumpulassa sijaitseva Vekarakirppis. Siellä myydään pelkästään lastenvaatteita ja tarvikkeita, sekä myös äitiysvaatteita. Itse ostan vain todella hyväkuntoisia (osa jopa uudenveroisia), ja silti kympillä löytää monta bodya ja monet pöksyt. Sieltä on lähtenyt mukaan myös mm. pinnasuoja, leikkimatto ja rintareppu.
Tuo rintareppu oli kyllä ihan huippulöytö, sillä sellainen oli ollut kovasti mietinnässä. Olin katsellut Babybjörnin kyseistä tuotetta, mutta koska en ollut yhtään varma, että olisiko sillä käyttöä ja kuinka paljon, niin uutena sen hinta n. 80e tuntui päätä huimaavalta. Vekarakirppikseltä löysin kuitenkin juuri tämän kyseisen Babybjörnin rintarepun hintaan 8e! Nyt ei harmita jos kyseinen tuote ei olekkaan minun tai vauvan mielestä mukava.
Olen myös haalinut niitä pieniä 50-56cm vaatteita käytettynä. Jos 50snt tai euron maksanutta vaatetta ei kerkeä käyttämään kovin montaa kertaa, niin ei haittaa. Ja parhaimmassa tapauksessa otan kirpparilta joskus tulevaisuudessa itse pöydän ja saan rahani vielä takaisin!
Facebook on myös yksi hyvä paikka ostaa lastenvaatteita ja tarvikkeita. Sieltä löytyy monia lastenvaatekirppisryhmiä, joissa liikkuu asiallista porukkaa. Näissä tuotteissa tulee kyllä usein ne postimaksut päälle, mutta on ne monen myyjän kanssa sovittavissakin, varsinkin jos ostaa samalta myyjältä useampia vaatteita. Ne facebookissa olevat kirppisryhmät joissa itse olen käynyt, ovat suljettuja ryhmiä, joten niihin ei pääse muuta kuin liittymällä ryhmään. Tämä lisää omasta mielestäni ostoturvallisuutta.
Sen lisäksi, että olen tehnyt paljon kirppisostoksia, vinkkasi työkaverini miehensä serkusta jolla oli lastenvaatteita tarjolla. Kävimme miehen kanssa eilen kyseisen perheen luona hakemassa ilmaiseksi jätesäkillisen vauvanvaatteita! Varmistelin kyllä, että eikö hän tosiaan halunnut niistä rahaa, mutta tämä ystävällinen nainen oli vain iloinen päästessään ylimääräisestä eroon.
Vaatteita onkin jo kertynyt aika paljon ja tuskin ensimmäisiin kuukausiin tarvitsee ostaa mitään lisää. Turhaan olin joskus huolissani tulisko vaatteita hankittua tarpeeksi.
Joulun jälkeen alan lajitella ja pestä näitä ihania pieniä vaatteita!

torstai 13. joulukuuta 2012

Joulukortteja ja raskausdementiaa



Tänään on viimeinen päivä lähettää joulukortit edullisemmalla 0,60senttiä maksavalla joulumerkillä. Ja kaikeksi onneksi kortit ovat löytäneet tiensä jo miehen reppuun ja niissä on osoitteet ja merkit! Vielä on toivoa, että ne päätyvät tänään myös postilaatikkoon.
Tarkoitus oli tehdä kortit tänä vuonna itse. Jo monta viikkoa sitten ajattelin, että suunnittelen jonkun oikein ihanan mallin ja askartelen kun minulla nyt on aikaa. Vaan enpä sitten askarrellutkaan. Suureksi osaksi syytän vaivaa nimeltä raskausdementia (tästä samaisesta syystä myös koko korttien lähetys on jäänyt uhkaavasti näin viime tippaan). Raskausdementia on siitä viheliäs vaiva, että asiat vain tuppaavat unohtumaan tai ne tekee jotenkin hieman höperösti. Esimerkkinä höperyydestä: Tässä yksi kaunis aamupäivä katsahdin makuuhuoneeseemme ja huomasin, että verhot olivat vielä kiinni ja yövalo palamassa. Menin makkariin tarkoituksena sammuttaa yöpöydän lamppu ja päästää sen sijaan huoneeseen luonnonvaloa. Avasin kyllä verhon, mutta sammuttamatta yölamppua, laitoin päälle myös kattovalon. Tämän jälkeen lähdin tyytyväisenä muihin puuhiin. Asian huomasin vasta paljon myöhemmin. Ja näitä esimerkkejä kyllä riittäisi! Aamiaisen laittamisessa pitää oikein tosissaan skarpata. Kahvinkeitossakin on jo niin monta vaihetta, että helposti unohtuu esim. vedet keittimestä tai sitten unohtuu laittaa koko keitin päälle. Usein odottelen leipiä paahtimesta ja kiroan sitä miksi piti ostaa niin hidas leivänpaahdin, kunnes huomaan syyn paahtimen hitauteen: En ole laittanut sinne mitään paahtumaan. Vaikea sieltä on leipien pompata jos ei siellä niitä ole! No entäs kauppareissut. Kauppaan ei ole mitään asiaa ilman tarkkaan mietittyä kauppalappua. Vaikka tuotteita olisi vain kolme, niin auttamattomasti niistä joku painuu unohduksiin. Parempi siis kirjoittaa kaikki kotona valmiiksi paperille.
Mistä tämä tämmöinen raskausdementia sitten johtuu? Olen päätellyt, että joko hormoonit pehmittävät aivojani tai sitten siellä vain kulkee tällä hetkellä niin paljon ajatuksia uuteen elämäntilanteeseen valmistautuessa, että osa ei vain kerkeä tallentua mihinkään.
Joka tapauksessa tänä vuonna jäi ne itsetehdyt kortit vain haaveeksi. Lohduttautua voin sillä, että jokaisesta Tiimarista ostetusta joulukortista lahjoitetaan 1sentti Kummeille lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon. Eli samalla tuli kuitenkin tehtyä jotain hyvää.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Tanner tömisee

Koko alkuraskauden odotin koska alkaisin tuntea sikiön liikkeet. Paloin halusta tietää miltä tuntuu kun sisälläni liikkuu pieni ihminen. Pistin melikuvitukseni peliin yrittäen kuvitella sen mitä ilmeisimmin ihmeellisen tunteen. Monet kertoivat omia kokemuksiaan. Toiset kuvailivat liikkeitä perhosen siiviksi, jotkut sanoivat, että ne tuntuvat siltä kuin kalanpyrstö läpsisi vatsaa sisältäpäin. Oli myös niitä jotka olivat luulleet ensimmäisiä liikkeitä suoliston kuplimiseksi.
Aloin raskausviikosta 16 eteenpäin kuulostella vatsaani. Makoilin hiljaa sängyssä ja odotin tuntisinko jotain. Ensimmäiset pienen pienet tuntemukset joiden epäilin olevan lähtöisin pienestä ihmisen alusta sisälläni olivat kuitenkin aivan jotain muuta kuin perhoset tai kalanpyrstöt. Oikeastaan ainoa sana jonka keksin niitä kuvailemaan oli "plop" (eikä sekään taida olla sana). Olen vieläkin melko varma, että ne olivat ensimmäiset tuntemukseni vauvan potkuista. Mutta niin hentosia ne olivat, että jos en olisi maannut hiljaa kuulostelemassa, en olisi niitä varmaankaan huomannut.
Istuessani kerran sohvalla televisiota katsellen ja Fazerin sinistä suklaata mutustellen, alkoi vatsassani tuntua selkeitä liikkeitä. Voi sitä hämmästystä! Niistä ei voinut mitenkään erehtyä. Hihkuin asiasta miehelle, joka oli iloissaan hänkin. Harmi vain, että ulkopuolelle ei vielä tässä vaiheessa (eikä pitkään aikaan) tunnu mitään. Tuon hetken jälkeen liikkeitä alkoin tuntua päivittäin. Oli ihanaa tuntea pikku tyyppi sisälläni ja tietää, että siellä on kaikki hyvin. Varsinkin jos söin tai join jotain makeaa, niin tuli heti kasapäin pientä potkuttelua. Tuolloin plop oli jo aivan liian kevyt "sana" kuvailemaan liikkeitä, sopivammalta tuntui muljahdus. Muljahdukset vain lisääntyivät ja voimistuivat.
Viikkoja vierähti eteenpäin ja rupesin itse tuntemaan liikkeitä myös ulkopuolelta. Usein kävi kuitenkin niin, että kun pyysin miestäkin tunnustelemaan potkuja ,niin johan tuli vatsaan hiljaista. Ehkä jotenkin jännityin odottamaan koska tuleva isä saa tuntea pienen ensimmäiset liikkeet, että sikiö aisti sen ja hiljeni. Lopulta sai kuitenkin mieskin tuntea liikkeitä. Hän kuvaili niitä samankaltaisiksi kuin pulssi kaulalta tai ranteesta tunnusteltaessa.
Nyt kun huomenna on alkamassa 30.raskausviikko, niin meininki mahassa on melkoista! Tällä hetkellä kuvailisin liikkeitä sanoilla: tanner tömisee.


Selällään maatessa ja masua katsellessa voi nähdä sen kuplivan ja liikkuvan puolelta toiselle. Välillä kun olen kyljelläni, tyyppi sisälläni porautuu kylkiluita vasten ja saa minut melkein kiljahtelemaan, sillä näköjään ihmistä voi kutitella myös sisältä päin! Vauvan möyriminen sisälläni on ehkä ihanin ja samalla ihmeellisin tunne mitä olen koskaan tuntenut. Toivoisin, että voisin tallentaa nämä tuntemukset jonnekkin ja muistaisin aina miltä tuntuu kun pieni rakas myllää masussani.


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulun tuoksuja: Piparkakut

Piparkakut kuuluvat jouluun kuin parta pukille. Lapsena leivottiin pipareita kotona, mummolassa ja päiväkodissa. Joulupussista löytyi aina perinteisesti omena, rusinoita ja tietysti se piparkakku.
Muotoja piparkakuille on monenlaisia, mutta perinteisimpiä taitavat olla possu, ukko, akka, kukka, tähti ja sydän.

Yleensä olen ostanut kaupan pakastealtaasta valmiin taikinan, ja näin hieman helpomman kautta taannut kotiin jouluntuoksua. Valmistaikinat ovat kyllä mielestäni hyviä, mutta tänä vuonna päätin olla hieman ahkerampi ja tein taikinan itse. Jostain syystä olen luullut, että se olisi jotenkin vaikeaa, mutta ainakin ohjeella jonka itse valitsin, taisi tämä olla yksi helpoimmista taikinoista mitä olen tehnyt. Noita erilaisia reseptejähän löytyy internetistä ihan pilvin pimein, ja tietysti jokaisella useamman kerran taikinaa pyöräyttäneellä on selvät omat suosikkinsa. Tähän ensimmäiseen omaan taikinaani valitsin aika yksinkertaisen ohjeen. Ja en voi kyllä valittaa, että taikina olisi ollut huonoa. Ainakin tähän suuhun sitä upposi maistelun merkeissä ihan ruhtinaallisesti! Resepti löytyi Dansukkerin sivuilta ja se menee näin:

1 dl tummaa siirappia
1 dl sokeria
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
125 g voita tai margariinia
1 muna
4,5-5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Lisää rasva ja hämmennä, kunnes se on sulanut. Anna jäähtyä haaleaksi. Sekoita odotellessa sooda vehnäjauhoihin huolellisesti. Lisää siirappiliemeen muna ja sitten jauhoseos. Sekoita hyvin. Peitä taikina kelmulla ja anna kovettua jääkaapissa mielellään yön yli. 
Tällä ohjeella taikinaa tulee n. 700g



Monessa reseptissä taikinassa oli myös kermaa ja pomeranssinkuorta. Katsotaan jos vaikka innostuisin lähempänä joulua tekemään toisen satsin. Tuo kerman lisääminen taikinaan kuulostaa herkulliselta.

Pienet sydänpiparkakut pääsevät täyttämään piparipurkkia
Piparkakuilla on pitkä historia ja niihin liittyy erilaisia satuja ja uskomuksia.
Etsiessäni ohjetta piparitaikinalle, törmäsin Wikipediassa tietoon, että Grimmin veljesten satu Hannusta ja Kertusta pohjautuu tositarinaan. Näin kerrotaan Wikipedian piparkakku artikkelissa:

"Satu pohjautuu julmaan tosikertomukseen leipuri Katarina Schraderin kohtalosta 1600-luvun puolivälissä.
Katarinan surmaaminen ja uunissa polttaminen johtui kahden leipurin välisestä riidasta, jossa toisena osapuolena oli leipuri Hans Metzler. Katarina Schrader kyllästyi riitaan ja muutti pois Nürnbergistä. Myöhemmin hän kuitenkin palasi läheiselle metsäseudulle, osti sieltä mökin ja perusti leipomon. Katarina kehitteli omia piparkakkujaan ja myi niitä hyvällä menestyksellä kartanoihin ja luostareihin. Tämä suututti kateellista Hans Meztleriä niin, että hän päätti kostaa. Metzler väitti käräjäoikeudelle, että Schrader oli noita, joka ottaa vangikseen lapsia, lihottaa heitä ja pistelee lopuksi poskeensa.
Käräjäoikeus päätti peukaloruuvikokeen perusteella, ettei Katarina Schrader ollut noita. Metzler tuohtui asiasta pahanpäiväisesti, otti mukaansa sisarensa Gretelin ja lähti tapaamaan Katarinaa. Perillä sisarukset surmasivat Katarinan ja polttivat hänet uunissa. Kaameasta tarinasta vääntyi kansan suussa vähitellen satu Hannusta ja Kertusta."

Hauskoja ja herkullisia, piparkakun tuoksuisia hetkiä!



maanantai 3. joulukuuta 2012

Baby Shower

Lauantaina lähdin viettämään pikkujoulua, josta olimme sopineet parhaiden ystävieni kanssa jo pitkän aikaa sitten. Saavuin erään ystäväni kotiin ja yllätys olikin suuri, sillä ei siellä mitään pikkujouluja ollutkaan, vaan minulle järjestetyt vauvakutsut! Tyttö kun meille on tulossa, niin asianmukaisesti oli pöydällä vaaleanpunainen liina, serveteissä söpösteli Hello kitty ja ilmapallot noudattelivat samaa kavaa.



Baby Shower- kutsut ovat Amerikasta lähtöisin olevat juhlat, jotka järjestetään tulevan vauvan kunniaksi. Alunperin kutsut on järjestetty vain ensimmäistä lastaan odottavalle äidille, mutta nykyään niitä vietetään usein myös toista, kolmatta jne. odottavalle. Juhlat ovat tarkoitettu vain äidille ja yleensä ne järjestääkin äidin ystävät.

Omissa vauvakutsuissani oli tarjolla tortilloja, karkkia, sipsiä, minun tuomat "pikkujoulupullat" Berliininmunkit (väriltään ne sopivat pöytäämme mainiosti!), sekä tietysti aivan mahtava masukakku! Kakun oli tehnyt erään ystäväni sisko, joka on ihan superleipuri. Lisää tästä meidän kakusta löytyy hänen blogistaan: http://pieniihana.blogspot.fi/2012/12/vauvamahakakku-ja-unohdettu-pieni.html

Vauvamahakakku

Kutsuilla myös arvailimme mahan ympärystä niin, että jokainen leikkasi lahjanarusta sen pituisen pätkän kuin arveli masun ympäryksen olevan. Naurua tästä kyllä riitti, sillä näköjään näytän huomattavasti suuremmalta kuin olen! Oma naruni osui lähimmäs, vaikka liian pitkä sekin oli.

Masun mittailua
Arvuuttelimme myös vauvan syntymäpäivää, kellonaikaa, hiustenväriä, silmien väriä, raskauskiloja ym. Pikkuisen synnyttyä voimme katsoa kuka osui arvauksineen lähimmäs.
Ohjelmassa oli myös vauvan pilttien maistelua. Itse arvasin kaksi ja puoli neljästä, aika hyvin!

Pilttien maistelua. Vasemmalla oikeat vastaukset ja oikealla omat vastaukseni.


Painoimme myös kangasväreillä vauvalle bodyn. Vielä kun sen joku päivä silitän, niin sitä voi pestäkkin 40 asteessa. Bodystä tuli tosi söpö, ja siitä jää pikkuiselle kiva muisto säilytettäväksi.

Peppuun painettiin vielä turkoosi sydän.

Sain myös lahjaksi vauvalle vaaleanpunaisen tutin, Pikku Myy tuttipullon ja pienen Barbapapa mobiilin.
Oli aivan mahtavaa höpistä koko ilta vauvajuttuja ja herkutella. Kiitos tästä kuuluu ihanille ystävilleni!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kissat

Neljä vuotta sitten syntyi Tampereen lähistölle, Ylöjärvelle, erääseen kissalaan neljä suloista Maine coon pentua. Näistä yksi karvapallero muutti 13 viikkoa myöhemmin meidän luoksemme asumaan. Alkuperäiseltä nimeltään tämä suuren egon omaava poika oli David, mutta nähtyämme hänen kuvansa olimme molemmat melko yksimielisiä siitä, että tyyppi näyttää ihan Rölliltä, ja Röllihän hänestä sitten tulikin.
Varatessani pentua, oli myyjän kuvailut hänestä seuraavanlaiset: "Aika kova pomottamaan muita, tassut kuin lautaset, voi kasvaa todella suureksi." Otimme kuitenkin riskin. Eikä ole tarvinnut katua (jos ei lasketa mukaan niitä keskellä yötä tapahtuvia sinnikkäistä sinnikkäimpiä yrityksiä herättää isäntäväki, koska herralla sattuu olemaan tylsää ollessaan yksin hereillä, nukuttuaan ensin koko illan).
Rölli rakastaa hellittelyä ja leikkii mielellään vaanimisleikkejä. Leluista ei todellakaan kelpaa mikä tahansa, vaan hän yleensä valitsee yhden tai kaksi lempparia joista innostuu. Kestosuosikkeja ovat kuitenkin kepit ja pillit joita hän tykkää jahdata. Painoa pojalle on kertynyt 8kg, joka on juuri sopivasti.

Rölli

Maine coon ei ole ihmisen risteyttämä rotu, vaan se on syntynyt itsestään luonnollista tietä. Joitakin muutoksia on kuitenkin ulkonäköön vuosien saatossa tullut jalostuksen myötä. Rodun alkuperästä on monenlaisia tarinoita. Yksi tunnetuimmista on rodun synty kissan ja pesukarhun risteytyksestä. Nimessä oleva coon viittaakin sanaan racoon eli pesukarhuun. Todennäköisesti rotu on kuitenkin saanut alkunsa monista erilaisista kissoista, jotka kulkeutuivat laivojen mukana Amerikkaan. Mainen osavaltion kylmät ja ankarat talvet muokkasivat siitä paksuturkkisen ja vastustuskykyisen kissan.
Maine coon on suuri kissarotu. Luonteeltaan nämä kissat ovat hyvin sosiaalisia, omistajiin kiintyviä lemmenjättiläisiä, jotka yksin ollessaan pitkästyvät helposti. Lisää rodusta voi lukea täältä http://www.mainecoon.fi/maine-coon


Kodistamme löytyy myös toinen kissa. Hän on Rölliä yli puolet pienempi, Helmikuussa 17-vuotta täyttävä Neppari mummeli. Neppari on maatiainen, joka muutti luokseni 9-vuotiaana veljensä Napin kanssa. Munuaisten vajaatoimintaan sairastuneen Napin jouduimme hyvästelemään pari vuotta sitten.

Neppari


Neppari on kovin leikkisä kissa, ja innostuukin iästään huolimatta vielä melko vauhdikkaisiin leikkeihin. Hän myös usein riehuu itsekseen jonkin pienen lelun kanssa. Suurimman osan päivästä tämä rautarouva tykkää nukkua meidän sängyssä, mutta hereillä ollessaan nauttii kovasti silittelyistä ja seurasta. Kehrääminen on herkässä.
Neppari on ennen arastellut paljon vieraita, mutta nyt vanhetessaan hän on yllättänyt muutaman kerran ja tullut esittelemään itsensä myös muille. On hän saattanut jopa hypätä jonkun syliinkin. 

Rölli ja Neppari tulevat kyllä toimeen keskenään, mutta mitään ylimpiä ystäviä he eivät ole. Heti jos Neppari olisi lämpenemässä syvemmälle ystävyydelle, ottaa Rölli liian rajut otteet käyttöön. Niinpä Neppari on päättänyt pitää välit hieman etäisimpinä. Kaikki kuitenkin mahdumme hyvin saman katon alle.

Onnea vielä Rölli 4v!



lauantai 1. joulukuuta 2012

Lasten kaupunki

Kuvan lähde
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sederholmin_talo.jpg
Kävin tänään tutustumassa Helsingin vanhimpaan säilyneeseen kivitaloon, Sederholmin taloon. Talo on valmistunut vuonna 1757. Museoksi tämä vanha arvokas rakennus avattiin 1995. Tänä marraskuuna sinne avattiin Lasten kaupunki-näyttely. Näyttelyssä on esillä mm. vanhoja leluja, koululuokka pulpetteineen ja aapisineen sekä vanhoja pieniä puoteja 1700-luvun Helsingistä.


Yläkerrasta löytyi myös 70-luvun mummola. Mummolan pieni mustavalkoinen telkkari oli päällä, ja siellä Kylli-täti kertoi tarinaa lapsille maalaten sen samalla paperille. Mummola oli mielestäni aika täydellisesti toteutettu. Siellä jopa tuoksui juuri sille miltä näytti!

Mummolan kirjahylly

Tässä museossa hauskaa on myös se, että lähes kaikkeen saa koskea! Tavaroilla saa leikkiä, joten lapset voivat tutustua eläytymisen kautta siihen millaista elämä oli ennen. Ja moni aikuinen löytää tästä näyttelystä muistoja omasta menneisyydestään. Minulle ainakin silmiin osui monta sellaista lelua jotka olivat tuttuja omasta lapsuudestani. Myös äitini, jonka kanssa näyttelyssä kävin, löysi paljon tuttuja asioita hänen lapsuudestaan. Hän myös pääsi vielä kerran istumaan vanhaan kansakoulun pulpettiin, jollaisessa pienenä koululaisena istui.
Todella lämminhenkinen näyttely, johon kannattaa käydä tutustumassa.